Hiljaiset julkaisut osa 31 – Jalla Jalla: Jalla Jalla (LP; Hiljaiset Levyt HIKI-005) 1990

Parin pikkulevyn jälkeen Jalla Jalla oli valmis tekemään pitkäsoittoa. Nyt oli tullut hiukan järki käteen, eikä bändiä enää raahattu Tampereelle asti. Kemissä oli vuonna 1987 avattu Tico Tico studio, jota pyöritti Ahti Kortelainen. Jallat olivat kuulleet studiosta kehuja, joten siellä päätettiin pitkäsoitto äänittää. Tico Ticostahan tuli aikanaan varsin kuuluisakin studio, sen jälkeen kun se vuonna 1994 muutti Kemin keskustaan ja alkoi äänittää metallibändejä, kuten Impaled Nazarene ja Sentenced. Mutta Jallojen LP äänitetiin siis vielä vanhoissa tiloissa, jotka sijaitsivat Ahti Kortelainen omakotitalon sivurakennuksessa. Paikat olivat ahtaat, kontrollihuone oli vain 2,20 x 2,40 metriä; soittopuoli sentään isompi. Budjetti oli pieni ja bändi nukkui tuolla studion lattialla yöt.

Jallat ja Ahti tulivat erittäin hyvin toimeen keskenään ja äänityksiä Tico Ticolla tehtiin jatkossakin. Niin ja olipa Ahti Jallojen Euroopan kiertueella miksaajana. Välit olivat sen verran veljelliset, että Tarkiaisen Jukka taisi kirjoittaa jokaiseen levyyn Ahdin sukunimen hiukan eritavalla väärin.

Levylle tuli Jalla Jallan biisien koko kirjo: reippaasta katurockista countryyn ja punkin saastumasta popista skahan. Hiljaislle tehtyjen seiskatuumiasten biisejä ei tietenkään laitettu LP:lle, mutta varhaisen omakustannussinglen biisit äänitettiin uusiksi; City Song alkuperäiselle aika uskollisen versiona, mutta Apartment Stories vääntyi nyt skaksi.

Kannet ja liitteen teki tuttuun tapaan Jallojen Jukka Tarikainen. Jukka äärimmäisen vaatimattomana miehen ei mihinkään merkinnyt nytkään omaa nimeään, mutta esimerkiksi etukannen ja takakannen valokuvaajat on tarkkaan kreditoitu (Seppo Kukkonen ja Jutta Reinman). Jalla olivat tässä vaiheessa saaneet keikkamyyjän, Hannu Korhosen, joka myi Hiljaisten bändeistä jo Alivaltiosihteeriä, ja Hannun yhteystiedot lisättiin kansiin.

Ennen kuin levyä alettiin tekemään Finnvoxilla, niin ajattelin että kun jo useampi sinkku on tehty, niin ehkä levyjä ei tarvitsisi tehdä levyjä listahinnoilla, vaan ehkäpä saisin jonkinlaisen firma-alennuksen. Niinpä soitin Finnvoxin keskukseen ja pyysin toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja oli paikalla ja pääsin esittämään asiani. Pienen ääneen pohdinnan jälkeen toimitusjohtaja etsi jotain papereita ja ilmoitti minulle sitten alennusprosentin. Kiitin kovasti ja olin tyytyväinen. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että kannattikin olla tyytyväinen. Toimitusjohtaja oli vanha isäntä, jota jo hiukan tönittiin syrjään eikä hänen toivottu ottavan osaa operatiiviseen toimintaa. Hinnoittelun on pitänyt mennä Risto Hemmille (muistaakseni), mutta kun en keskukselle esittänyt asiaani niin pääsin puhumaan toimitusjohtajalle, joka vieläpä oli sattumalta paikalla. Hän antoi minulle samanlaisen alennuksen, mikä isoilla levy-yhtiöillä oli. Finnvoxin reiluus tuli taas kerran esille, hintoja ei muutettu (tosin jatkossa ne ehkä nousivat hiukan enemmän kun muilla), eikä asiasta mitään minulle puhuttu. Kuulin koko jutun toisen käden kautta myöhemmin.

Matriisikaiverruksiksi LP:lle tulivat tällä kertaa A-puolelle ”Fast Nuts”, joka oli Jallojen omakustanne levymerkki. B-puolelle tuli ”… ja tästä ei sitten puhuta Junttilalle mitään!”. Tämä oli omaa kieroa huumoriani, eli itse tuon keksin ja levyyn laitatin.

Levy ilmestyi 22.4.1990. Tämä oli muuten aivan ensimmäisen Rovaniemeläisen bändin tekemä LP, eli omalla tavallaan historiallinen albumi. Kaupunki palkitsi yhtyeen omintakeisella tavalla tästä saavutuksesta. Bändin jäsenistä tuli Rovaniemen kaupungin virallisia katusoittajia kesäksi 1990 ja heille tästä jonkinmoinen korvauskin maksettiin.

Levy oli erinomainen – se oli pitkään oma suosikkini Hiljaisten Levyjen julkaisuista. Kriitikotkin pitivät siitä ja arviot olivat ylistäviä. Yksi hämmentävimmistä arvioista oli Rovaniemellä ilmestyvässä Lapin Kansassa, jossa 30.4.1990 melko pitkästi käsiteltiin levyä otsikolla ”Kaaoskitaraa ja kylmiä väreitä”. Siinä todetaan muun muassa näin: ”Kitaristi Jouko Hiltunen on säveltänyt suurimman osan kappaleista. Hänelle on aina ollut ominaista tehdä asiat vaikeimman kautta. Tyypillinen Hiltusen sävellys on kuin valokuvakollaasi, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuukin tavalliseksi kuvaksi, joka on suurella vaivalla lavastettu näyttämään kollaasilta. Tai se on kuin japanilainen kala-ateria. Kala suikaloidaan pieniin osiin ja kootaan lautaselle tyylitellyn kalan muotoon. Jotenkin nämä sävellykset ovat kuin sävellysten peilikuvia. Sen täytyy liittyä siihen että Hiltunen on vasenkätinen.”

Onnistuin lisensoimaan levyn Britteihin, jossa sen CD:nä julkaisi Plastic Surgery Records. CD:lle laitettiin bonukseksi singlen Love Charging Battery  / Ain’t Got No biisit. Brittijulkaisun myötä saatiin järjestetty myös Euroopan kiertue, jossa Englannissa Jallat soittivat yhdessä Doctor and the Medicsin kanssa. CD ilmestyi Briteissä toukokuun 1991 alussa ja Suomessa sain sen virallisesti myyntiin 14.6.1991.

Risto Nieminen on tehnyt kirja Rovaniemeläisen populaarimusiikin historiasta. Jalla Jalla käsitellään siinä ihan laajasti, mutta hassusti oikeastaan ainoa mitä tämä Pop Rovaniemi Rock kirja näkee aiheelliseksi kertoa ensimmäisestä LP:stä on ainoastaan että ”LP:n lisensoinnin kunniaksi levypomo Junttila tarjosi Rovaniemen pojille kiinalaisen lounaan tamperelaisessa ravintolassa.”

PS. Jukka Tarkiainen kommentoi tätä tekstiä Hiljaisten Levyjen Facebook-sivulle. Teksti ansaitsee tulla kopioiduksi tähän juttunkin:

”Albumin kannet on pääosin minun tekemiäni. Olin siihen aikaan innostunut sarjakuvamaisista käsikirjoitetuista fonteista ja suunnittelin niitä. Levyn etiketit ja sisäpussi ovat täynnä sarjakuva-vaikutteisia piirroksia ja näitä käsinkirjoitettuja fontteja. Sisäpussissa oli oma reseptini, jossa laulujen sanoista valittiin hienoja rivejä ja sekoitettiin niitä sarjakuvamaisen kuvituksen kanssa.

Jalla Jalla kävi äänittämässä Kemi Tico Tico studiolla useaan kertaan. Äänittäjä Arti Kortelainen on pätevä äänittäjä ja hauska veikko. Hän oli jo 80-90-lukujen vaihteessa äänittänyt hyvällä menestyksellä useita ulkomaillakin noteerattuja hevibändejä. Ja oli studiolla käynyt äänittämässä ainakin varhainen CMX ja kemiläinen koomikko Jope Ruonansuu. Jos oikein muistan, niin yritin kirjoittaa äänittäjämme Ahti Kortelaisen nimen levynkansiin aina tarkoituksella väärin. Välillä se oli Ahti Hortelainen. Välillä Ahti Korpelainen.”

Hiljaiset julkaisut osa 15 – Jalla Jalla: Love Charging Battery / Ain’t Got No (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-011) 1989

Tämän singlen tekeminen meni aika lailla samaa rataa kuin aiemmatkin. Ensin hiukan säädettiin, että saatiin sovitettua asiat niin, että Jalloilla olisi keikka YO-talolla. Kun tämä oli selvä, niin lyötiin kiinni Sound Consulting studion ja äänittäjäksi tuli Timo Mesimäki. Ajankohta oli loppuvuotta, todennäköisesti marraskuuta, koska silloin oli jo pakkasta ja lunta. Hiukan poikkeuksellisesti äänitys tehtiin päiväsaikaan. Jallat olivat ajaneet keikkabussillaan koko yön Rovaniemeltä Tampereelle ja lähes kylmiltään menivät äänittämään singleä. Studiossa tehtiin samaan aikaan radio-ohjelmaa ja Rovaniemeläislähtöinen Jaakko Kangosjärvi oli noteerannut entisen kotikaupunkinsa pojat ja kertoi suorassa lähetyksessä, että seinän takana Jalla Jalla äänittää levyä.   

Kannet, etiketit ja liitteen levyyn teki tietenkin Jallojen Jukka Tarkiainen. Minä lisäsin koodit takakanteen ja etiketteihin ja etiketteihin vielä p & c merkinnät. Ne erottuvat kiusallisesti Tarkiaisen upeasta jäljestä – kyllä hävettää.

Levyä yritettiin saada julkaisuun vielä vuoden 1988 puolella ja matriisista käy ilmi, että kaiverrus tehtiin tuon vuoden puolella. Jostain syystä muuten levystä puuttuvat hassut matriisi tekstit, minkähän lienee hävinneet. Hiukan sählättiin prässäykseen toimituksen kanssa Riihimäen Äänitetuotannolle ja levyn ilmestyminen siirtyi vuoden 1989 puolella.

Kun äänitysten jälkeen kuuli valmiin tuotoksen, niin olin aivan ällikällä lyöty. ”Voi samperi, mehän on tehty aivan kansavälisen tason single. Tätä kelpaa ulkomaille lähettää”, oli ensimmäinen ajatukseni. Eikä se kyllä ole siitä kauheasti muuttunut. Pari vieläkin tätäkin parempaa biisiä Jalla onnistuivat tekemään, mutta vuonna 1988 tämä oli jotain järisyttävää minulle. A-puoli on Jouko Hiltusen käsialaa, siinä on Joukolle tuttu popsensibiliteetti, joka on toteutuksessa saanut punkin saastuttaman kitararock käsittelyn – aivan mahtavaa.

Etikettiin Love Charging Battery tekstin tekijäksi on laitettu Jim Da Capo, joka on oikeasti Jari Pulsa. Jari Pulsa oli Rovaniemeläin muusikko, joka oli soittanut Rovaniemen ensimmäisessä punkbändissä Lapin Kullat yhtyeessä. Se äänitti demoja, mutta niistä koottu LP ilmestyi vasta 2014 – erittäin hieno levy muuten, suosittelen. Pulsa soitti myös Karu Selissä. Jari auttoi Jalloja sanoitusten kanssa useasti vuosien varrella.

Minulla oli siis kädessä omasta mielestä erittäin vientikelpoinen tuote. Näin ollen sitä lähetettiinkin isompi nippu ulkomaille fanzineisiin. Noise for Heroes oli yksi ensimmäistä joiden kanssa tärppäsi. Ensin lehti teki erittäin kehuvan arvion singlestä ja sitten jutun. Lehden päätoimittajasta Steve Gardnerista tuli Suomi-indie fani ja hyvä ystäväni. Hänelle lähettelin levyjä kerran jos toisenkin. Pian Steve perusti oman levy-yhtiön NKVD Recordsin ja sen kolmas julkaisu oli Suomi-indie CD The Violence Inherent In The System. Tälle levylle tietenkin tuli myös Love Charging Battery.

Myös Miettinen julkaisi Gaga Goodiesilla Suomen indierockin parhaat vuonna 1991 nimellä Finndies volume 1. Tällekin kokoelmalle Love Charging Battery mahtui. Ja kun me teimme yhdessä Stupido Twinsin kanssa vientitoimintaa varten kokoelmakasetin vuonna 1990, niin Love Charging Battery lyösi tiensä myös sille. Tästä biisistä voidaan sanoa Hiljaisten Levyjen määrätietoisen vientitoiminnan alkaneen.

Hiljaiset julkaisut osa 9 – Jalla Jalla: Goes Pop EP (7”; Hiljaiset Levy HIKS-008) 1988

Rovaniemeläinen Jalla Jalla kiinnitti huomioni omakustannesinglellä City Song. Miettinen kehui sen Rumbassa ja sen pohjalta tilasin singlen. Koska single oli tolkuttoman hyvä, kirjoittelin Rovaniemelle ja kerroin kiinnostuksesta bändiä kohtaan. Pian sieltä tuli demo, joka oli yhtä hyvä kuin single ja homma oli lähes sitä myöten selvä, tämä yhtye tulisi levyttämään Hiljaisille. Demon mukana tulleesta saatekirjeestä selvisi, että yhtyeeseen kuuluivat Harri Pöyhtäri (laulu), Jouko Hiltunen (sahaavakitara), Jukka Tarkiainen (kiharakitara), Pekka Kärhä (basso) ja Pepe Tuononen (rummut). Se, että bändi oli jo niin valmis, johtui siitä, että uraa oli useammallakin takana jo 70-luvun loppupuolelta. Hiltunen ja Tuononen olivat soittaneet Rovaniemen ensimmäisiin punkbändeihin lukeutuvassa Sabotaasissa. Siinä oli muuten mukana myös Hannu Kulusjärvi, joka tuli tunnetuksi Greenhouse AC:stä. Sabotaasin ainoa levytetty kappale on aikoinaan Ylen arkistonauhaksi äänitetty Kioskikirjallisuutta, joka päätyi vuonna 2018 ilmestyneelle Suomipunkin harvinaisuuksia esittelevälle kokoelmalle Veritahroja.

Vaikka homma oli siis oikeastaan selvä, niin periaatteista kuitenkin pidettiin kiinni, että yhtye pitää ensin nähdä livenä ja kun Jallat kävivät muutaman keikan Etelä-Suomessa heittämässä, niin sen jälkeen asiassa ei ollut enää mitään epäselvää.

Koska tolkuttoman hyviä biisejä oli paljon, päädyttiin siihen, että tehdään neljän biisin EP. Biisejä todellakin oli todella paljon ja bändi äänesti keskenään mikä niistä päätyisivät levylle. Mukaan tulivat Bedroom Tapes, jota kaikki pitivät hitti biisinä. Whisky on the rocks and hope esitteli jo tässä vaiheessa Jalla Jallan countrypuolta ja kappale oli pitkään keikkasetin vakikalustoa. Don’t throw-up on your last drink on perusjalla ja Simple Love Song modernimpi ja aika lailla toiselainen Jalla-biisi. EP siis esitteli aika kattavasti yhtyeen eri puolia. Tietenkään näitä biisejä ei tullut yhdellekään albumille. Tuolta demolta jäivät kokonaan levylle dokumentoimatta sellaiset biisit kuin Big Boys, Voodoo, Prove, Bar Song, ja (May I Take a) Giant Step Into Your Heart, joista viimeinen on 1910 Fruitgum Company cover ja todellinen keikkaklassikko.

Äänitykset tehtiin Hiljaisten tavan mukaisesti jälleen kerran Sound Consulting studiolla ja studiopöydän takana oli Tapio “Tage” Ylitalon. Neljää biisiä varten oli varattu kaksi päivää – tai tarkemmin sanottua iltaa. Budjetti kun oli todella pieni ja bändi tuli paikalle omalla keikkabussillaan, jossa oli nukkumatilat, ja majoittui siellä. Bussi parkkeerattiin Keskustorin parkkipaikalle, josta Sound Consulting studiolle matkaa ei ollut kuin 100 metriä.

Jalloissa oli monen moista talenttia ja viisi täysin erilaista tyyppiä. Kitaristi Jukka Tarkiainen on erittäin lahjakas piirtäjä – mieshän on sittemmin tehnyt uraa taiteilijana. Tarkiainen on tehnyt bändin julisteet, logot ja muun visuaalisen puolen, joten oli täysin luonnollista, että Tarkiainen teki myös EP:n piirrokset. Ja niitähän kertyi: Kansien lisäksi hienot etiketit ja koko levyn mukana tuleva liite on Tarkiaisen käsialaa. Varsinkin liitteen kannesta takakanteen ulottuva piirros oli niin hieno, että sitä käytettiin mainoksissakin.

Levyn valmistus tehtiin hyväksi havaitulla MTV & Riihimäen Äänitetuotanto linjalla. Koska yhteispituutta julkaisulle tuli hiukan yli 10 minuuttia piti kierrosnopeudeksi laittaa 33 rpm. Matriisi kaiverrukset olivat tällä kertaa: ”Oli hepokatti maantiellä poikittain” A-sivulla ja ”Se harjasi haravalla hampaitaan” B-poskella. Levyä painettiin normaali 500 kappaletta ja se myyntiin nopeasti loppuun. Hiukan mietittiin lisäpainoksen ottamista, mutta levyjä alkoi tulla siihen tahtiin, että rahat päätettiin laittaa kiinni seuraavaan projektiin ja lisäpainos jäi tekemättä.

EP:n biiseistä Don’t Throw-Up Your Last Drink ja Simple Lovesong päätyivät Saksalaisen Twang Tonen kokoelmakasetille Under The Midnight Sun – A Compilation Of Finnish Rock Vol 4 (1990). Tästä alkoi pitkän ja ennen kaikkea erittäin miellyttävä yhteistyö Berliniläisen Mike Korbikin kanssa. Whisky On The Rocks & Hope puolestaan tuli vuonna 2005 julkaistulle 4 CD:n boxille Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000 (Poko). Kummastakaan ei saatu mitään lisenssimaksuja. Saksajulkaisun suhteen oltiin niin innoissaan, että joku ulkomaalainen on meistä kiinnostunut ja Poko suhteen tilanne oli, että olin niin monta palvelusta Epelle velkaa, että olin vain onnellinen, kun jotain saatoin takaisinpäin antaa.