Avainsana: Garbagemen

Olin aloittanut edellisenä vuonna ROIR kasettiyhtiön innoittaman ”vain kasetteina” –sarjan HIOR. Sen ensimmäinen julkaisu oli ollut Jalla Jalla, Greanhouse AC ja Nightingales yhteis-live Roi Soi. Tarkoitus oli julkaista halvalla erikoisempaa jo valmista materiaali kuten livenauhoituksia ja demoja. Tähän tarkoitukseen Garbagemen oli aivan erinomainen, sillä se oli äänittänyt matkan varrella ison nipun demoja ja keikkojaan. Roi Soi ei ollut myynyt mitenkään erinomaisesti ja kun tämäkin lähti liikkeelle aika nihkeästi, niin tämä sarja haudattiin vähin äänin. Se on harmi, sillä alustavasti oli jo puhuttu Kumikamelin varhaisten demojen julkaisemisesta – se olisi ollut todella mukava tehdä, ja toisaalta ajan kanssa nämä kaksi kasettia ovat kohonneet melkoiseen arvoon ja niitä kysellään minulta jatkuvasti.

Vaan takaisin Garbagemeniin. Billy Nieminen oli arkistoinut kiitettävästi kaikkea Garbagemeniin liittyvää ja ennen kaikkia nauhoituksia. Varhaisin demo on vuodelta 1985 Hallelujah! (Garbagemen) ja nauha uusin biisi on Woo, live I-klubilta 11.12.1993. Garbagemenin lisäksi nauhalla on yksi yhtyeen sivuprojketin Banaanimiesten nauhoitus. Banaanimiehet oli perustettu soittamaan Sting Raysin biisejä Suomeksi. Lisäksi nauhalle laitettiin television keskusteluohjelman nauhoitus, jossa Viktor Klimenko ja Ville Nisonen keskustelevat Garbagemenistä – tässä keskustelussa kristillisten arvojen mies Klimenko ei ymmärrä yhtyettä ollenkaan ja arvio yhtyeestä summautuu sanoihin ”Nuo pojat maksavat kyllä vielä kovan hinnan tästä”. Biisien ajakohdat ja lähteet on kansiin kirjoitettu hyvinkin tarkkaan, kunhan vain jaksa riittävästi tihrustaa. Nuo kannet teki tietenkin Billy Nieminen ja Billy tyylille uskollisesti ne ovat aivan täynnä kaiken laista sälää, joista osa on totta ja osa taas ei. Billylle ominaisesta huumorista yksi osoitus on kasettiin painettu teksti: ”Hurriganes lives”.

Omasta mielestäni tämä on erinomainen dokumentti G-miesten urasta ja ehdottomasti kannatti julkaista, varsinkin kun Nobody Move albumin jälkeen ei enää uutta pitkäsoittoa syntynyt.

Garbagemenin täyspitkän tekeminen venyi aika pitkälle, joka johtui bändistä. Osin sen tilasta, joka ajoittain oli hiukan epävakaa, osin siitä, että Billy, joka vastasi yhtyeen musiikillisesta näkemyksestä, oli kasvanut jo poispäin psychobillystä. Billy oli levyn tekemisen aikaan innostunut Brittien indiepopista, mutta se ei levyltä kuulu, sen sijaan sieltä kuuluu kyllä yhtä sun toista muuta.

Kuten tuohon aikaa, tehtiin tämäkin Costin Saunassa ja puikoissa oli Jani Viitanen. Kun bändi tuli paikalle Jani odotteli hetken ennen kuin aloitettiin, kun luuli, että basisti vielä puuttui, mutta eihän sellaista bändissä ollut. Vellu muistelee Billy mielenkiintoisia ratkaisuja biisien toteutuksessa: ”Billyn vaatimus Masalle Poon Tang-biisissä oli, että se soitettaisiin Bo Diddley –kompilla. Masalle kompin opetellut oli tuskien taival, sillä Bo Diddley –komppi ei HC-rumpalilla taipunut ihan luontevimmin. Billyn idea sitten oli että soitat Bo Diddley-kompin siihen niin väärin kuin pystyt – lopputulos oli karmeaa kuultavaa tietenkin, mutta niin se levylle päätyi. Billyllä oli myös pystybasso mukana tehosteeksi ja Countrymän-biisissä se ei päästänyt meitä katsomaan kun soitti sinne käsittämättömän hienon släppisetin loppuun. En vieläkään tiedä kuinka moinen soitetaan. Sitten oli tietenkin Swahala goo-biisin laulut. Billy pyysi minua laulamaan sen niin kuin en koskaan olisi kuullut englannin kieltä ennen, afrikkalaisella aksentilla. Yhden oton jälkeen, kun Billy ei ollut tyytyväinen, annoin maestrolle luvan hoitaa homma itse. Kun Billy lauloi sitä Jani veti tarkkaamossa muut raidat mykäksi ja kuunneltiin kun Billy alkoi mölisemään – silloin kaikki kierittiin lattialla, myös Jani, se sanoi ettette voi olla tosissanne. Hyvähän siitä sitten tuli.”

Miksatessa tuli teknisiä ongelmia. Kun Injun-biisiä miksattiin, niin raiturin joku nauhankuljetin prakasi. Jani ojensi Vellulle rumpukapulan ja käski pitämään sitä paikoillaan jossain raossa koko miksaamisen ajan – näin saatiin sekin raita kunnialla valmiiksi.

Kansista tuli jonkin sortin katastrofi. Sinänsä on ihmeellistä, että Billy ei niitä tehnyt, koska hän oli aina ollut erittäin tarkka yhtyeen visuaalisen ilmeen kanssa. Nyt asenne oli ”minä olen tehnyt musiikin, voitte te muutkin jotain tehdä”. Yhden bändin jäsenen tyttöystävällä oli kokemusta graafiselta alalta, ja hän teki sitten kannet. En tiedä mikä meni pieleen viimeisten minulle asti liikkuneiden vedosten ja valmiiden välillä. Varsinkaan kun kannet lopullisesti laittoi kasaan Jari Myllykoski. Tyttöystävä oli kuitenkin onnistunut tekemään kuville jotain ja lopputulos oli äärimmäisen tunkkainen ja suttuinen. Kuulin että kansista oli lopulta annettu palautetta tytölle ihan nyrkeillä Billyn toimesta.

Kansien idea oli hauska. Ne tehtiin Neljän CD kannen kokoisena arkkina. Toisella puolella oli neljä kuvaa ja toisella puolella biisien tekstit. Kannet sai taiteltua niin koteloon, että niistä syntyi neljä eri kansiversiota. Kun valmiit levyt tulivat, niin pidin taas pienen askartelu session ja taittelin kansia niin, että kutakin versiota oli yhtä monta. Tarkoitus oli hämätä levykaupassa asioivia, kun näytti että siellä oli neljää eri levyä myytävänä.

ESEK tuli äänityksiä pikku summalla. CD:llä on piilobiisiä Standellsin garageklassikko Sometimes Good Guys Don’t Wear White. Levyn biiseistä K.A. Man päätyi Guitars That Go Buzzz… promokoelmalle. Levy ilmestyi CD:n lisäksi kasettina (aavistuksen onnistuneimmilla kansilla) 7.12.1992. Vuonna 2020 siitä julkaistiin ensimmäisen kerran vinyyliversio.

Godzilla’s Bazooka EP:lle päätettiin seuraavana vuonna tehdä jatkoksi single, kun tuntui, ettei bändi ihan vielä ole albumikunnossa. Sen verran tulevaa pitkäsoittoa jo ajateltiin, että levyn kolmesta biisistä kaksi oli covereita. Tähän aikaan kun Hiljaisilla oli aika ehdottomana periaatteena, että samoja biisejä ei löytynyt pikkulevyiltä ja pitkäsoitoilta, joten haluttiin säästää omia biisejä pitkäsoitolle. Haluttiin pitää seiskatuumaisten arvostus korkealla.

A-puolelle valikoitu Billy Niemisen säveltämä ja sanoittamana Blind Man. Sillä soittaa vierailevana artistina viulua Eeva Levä. Kääntöpuolelle tulivat Garbagemenin versiot Sex-Gang Childrenin Song & Legendistä ja Link Wrayn Comanchesta. Sitä en muista, että mikä idea siinä oli, että Comanchea ei mainittu kansissa tai etiketissä, vaan se tehtiin ikään kuin piilobiisiksi.

Kannet tehtiin jossain toisessa painossa kuin Tehokopiossa, koska Tehokopio oli nimeen omaan kopiopaino ja painoi kopiopaperille ja Billy halusi kannet kirkkaalle paperille. Billy hoiti kansien painatuksen ja kansista tuli normaalia isompia. Ei mitenkään iso ongelma, mutta ne eivät mahdu normaalien suojamuovien sisään.

Takakanteen tuli A-puolen biisin teksti ja iso liuta teknisiä tietoja. Nuo tiedot ovat Billyn huumoria ja eivät tietenkään pidä paikkaansa. Takakannessa lukee muun muassa: ”Recorded at 706 Union Avenue, Memphis. Ten.” ja “Both tracks taken from the album ‘High Schools Rock-a-billy Hellcats’ on Hiljaiset Levyt”. Kansien sisäpuolelle yhtye kirjoitti taas kerran tussilla erilaisia viestejä. Levyn mukana tuli ”liitteenä” Saniteettipussi, joita Billy on onnistunut jostain pöllimään 500 kappaletta.

Etiketeissäkin jatkettiin edellisen Garbagemnin julkaisun linjaa, toisella puolella oli kuva ja toisella puolella tekstit. Matriisikaiverrukset levyssä olivat: A-puoli ”Silk splatterpunks eating cosmic meatballs!” ja B-puoli: ” Bad taste, silk people.” levy ilmestyi 24.8.1990.

Garbagemen oli psychobillyn uranuurtaja ja suunnannäyttäjä Suomessa. Sen perustivat Billy Nieminen, Jusa Nieminen, Riki Viitanen ja Matti Kalkamo 80-luvun puolessa välissä. Nimensä yhtye otti tietenkin Crampsin kappaleesta Garbageman. Garbagemen teki ensimmäisen levynsä The Verminous Garbagemen Ville Nisosen vaateliike Dekadenzin samannimiselle levymerkille vuonna 1987.

Olin nähnyt yhtyeen useamman kerran livenä ja se oli kyllä erikoisuudessaan aivan mahtava. Joskus vuoden 1989 alkuloppu puolella törmäsin kadulla bändiin. Tässä vaiheessa Jusa oli jättänyt bändin ja uusi laulaja oli Vellu Lehtonen. Billy tunnisti minut ja aloitti hirvittävän selvittämisen. Dekadenz oli lopettanut levyjen julkaisun ja Hiljaiset Levyt oli maailman levy-yhtiöistä ainoa jolle Garbagemen haluaisi jatkossa levyttää, näin Billy maalaili. Minä siinä sitten mietin ja totesin että kaippa sitä voitaisiin seiskatuumainen tehdä.

Se missä EP on äänitetty, sitä en muista. Sain valmiin masternauha bändiltä. EP:lle tuli neljä biisiä: Godzilla’s Bazooka,  I am a Cee Pee Honey, Trash ja Invasion of The Spaceniggers. Kansien suunnittelu ja tekeminen oli aivan oma projektinsa. Billyllä oli varsin selkeä, joskin laaja ja monitahoinen, näkemys bändin visuaalisesta ilmeestä. Kaikkea piti olla paljon tai vielä enemmän. Billy oli nähnyt Johnny Spunkyn Lunar Power EP:n, joten hiukan samantyyppisestä vihkoratkaisusta lähdetiin. Varsinaisen kansipussin päälle tehtiin erillinen kansilehti, joka niitattiin pussiin kiinni ja niitit peitettiin paksulla mustalla teipillä. Billy halusi levyyn ehdottomasti myös sisäpussin. Siispä sekin tehtiin, painettiin paperille ja leikattiin leikkurilla ja saksilla oikeaan kokoon, ja liimattiin käsin liimapuikolla kasaan. Tämäkään ei vielä Billylle riittänyt, lisäksi mukaan tehtiin kaksipuoleinen A3 kokoinen juliste ja mainoslappunen, jossa luvattiin lähettää The Verminous Garbagemen LP:n sanoitusliuska niille, joiden kappaleesta se puuttui. Se mikä helpotti huomattavasti oli, että bändi osallistui kansien askartelutalkoisiin ja minulle jäi lähinnä koko paketin kasaan laittaminen. Kun yhtye askartelin kansipusseja kokoon painatetusta kartongista, niin ennen liimausta jokaiseen kappaleeseen kirjoitettiin jotain kummallista kansien sisäpuolelle. Kukin kappale on siis yksilöllinen.

Levy kaiverettiin For Oy:ssä ja matriisi kaiverruksiksi tuli A-puolelle ”Zules Verne Jules OK” ja B-puolelle ”There seems to be something wrong with this toilet.” Etiketeissä päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että kaikki tekstit tulivat A-puolen etikettiin ja B-puolelle tuli Billyn kuva. Levy julkaistiin 7.9.1989.

Berliniläisen Twang Tonen pomomies Mike Korbik pyysi lupaa saadaa laittaa kaksi EP:n biisiä Godzilla’s Bazooka ja I Am A Cee Pee Honey kokoelmakasetille Under The Midnight Sun Vol. 2, jonka hän oli julkaisemassa vuonna 1990. Tähän tietenkin suostuttiin.