Kätyrien ensimmäistä pitkäsoitto lähdettiin tekemään aivan samalla porukalla kuin Helmikuu CD-EP:täkin. Yhtyeen jäsenet olivat samat (Kivi Larmola, Mikko Huu, Lasse Nevala ja Konsta Neugodov) samoin tuottaja Esa Salokoski ja studiokin oli sama Studio Sinkkonen. Uusia biisejä äänitettiin kolmetoista ja aiemmilta CD-EP:ltä otettiin sen nimibiisi Helmikuu tälle levylle. CD:tä tehtiin multimedia-CD, eli sille laitettiin musiikin lisäksi video. Tuo video oli Helmikuu, ja sen oli ohjannut Harri Haanpää. Tuttuun tapaan Kivi teki itse levyn kannet. Valokuvat kansiin ottivat Pete Korhonen (kansivihkon sivut 2-6 ja takakansi) sekä Krista Mäkinen (kansivihko sivun 8 bändikuva).
Näihin aikoihin Hiljaisten Levyjen kansiin ilmestyi koodi LC1574. Se oli Saksan Gramexia vastaavan järjestön koodi ja radiosoitoista se pohjalta tilitettiin korvausta. Koodi oli itse asiassa Twang Tone! levymerkin koodi, jota pyöritti Berlinissä kaverini Mike Korbik. Mike oli myös DJ:nä paikallisen Yleisradion Berlinin toimituksessa. Mike hoiti pienen promojakelun Saksan radioille ja tilitti meille sitten radiosoitoista rahaa aikanaan. Ei sieltä kuin muutama kymppi tullut – leikö kukaan muu kuin Mike itse niitä Saksan radioissa soittanut, mutta ainakin yritettiin.
Desibeli.net arvioi levyn seuraavasti: ”Karhealla äänellä lauletut paahtorallit kulkevat Pelle Miljoona/Tumppi Varonen -kaksikon mieleentuovasta kiihkeärytmisestä punkjuoksutuksesta (kuuntele vaikkapa Mandala) hevimpiin tunnelmiin. No Shamen Esa Salokosken tuotannossa Kätyrien kiihkeä punksoitanto jättää mukavasti tilaa Mikon ilmeikkäälle laululle eikä levytys ole missään mielessä liian tukkoinen. Vähän vain, sillain punkisti. Kiertävällä sanoitusjuoksutuksella lasketteleva Rakkauden sanat lähtee viemään levyä hivenen melankolisella otteella. Kivi vakuuttaa taustalaulussa, Mikon laulu on melkoista hyrräkieputusta. Minuutin ja kolmen minuutin välillä vaihteleva biisimateriaali jatkaa samoilla tiukasti paahtavilla linjoilla, Silminnäkijän todistukset eivät ole mitään kliinisesti kumisevia pohdintoja vaan elävästi räiskyviä, pääosin alakuloisia purkauksia. Kohokohtina toimii tarttuva Vähän Vähemmän, talvisen ulkosoittovideonkin avantoineen ja lumihautoineen levyn haltijalle tarjoileva Helmikuu, vaanivasta säkeestä kiihkeään kertosyöksyyn riehaantuva Lohikäärmeentappaja sekä lähes iloisesti paahtava Lintunainen. Loppulevyn muutamat paahdot kiertävät jo miltei hooceetahdilla, mutta ikään kuin puolittain lastenrallatuksia sivuten. Sanoituksien sisältö ei ole mitenkään hilpeää, enemmänkin synkkiä aatoksia pohtivaa pimeiden vuodenaikojen jurnutusta. Kätyrit on tutustumisen arvoinen orkesteri suomenkielisen punkin kentällä.”
