Hiljaiset julkaisut osa 107 – Nightingales: Cartoon Of A Band (CD; Tug Rec TUG 107) 2003

Martti Trillitzsch on puoliksi suomalainen Saksassa koko ikänsä asunut musiikin monitoimimies, joka esiintyy artistinimellä Mäkkelä. Hän oli jo nuorena innostunut vaihtoehtomusiikista ja hämmentävässä määrin Suomalaisesta sellaisesta. 23-vuotiaana hän perusti ensimmäisen levy-yhtiönsä Tug Recordsin vuonna 1988. Tug Recordsin ensimmäinen julkaisu oli Waltarin Monk-Punk -albumin julkaiseminen Saksassa. Martilla oli sittemmin myös kauppa nimeltään Kioski, jossa hän myi suomalaisen musiikin lisäksi muun muassa Muumimukeja, lämpimiä villapeittoja ja tyypillisiä suomalaisia ​​herkkuja. Martti oli se kaveri, joka toi Eläkeläiset Saksaan, perusti sitä varten Humppa Recordsin ja teki bändistä ison. Martin kolmas levy-yhtiö oli 9pm Records. Martti on ennen kaikkea esiintynyt soolona tuolla Mäkkelä nimellä, mutta lisäksi hän on soittanut yhtyeissä Mäkkelä’s Trash Lounge, The Church Of The Blue Nun , The Goho Hobos ja The Tres Biens.

En muista missä ensimmäisen kerran törmäsin Marttiin, mutta joka tapauksessa olimme pian tuon jälkeen ahkerassa kirjeenvaihdossa ja lähetin Martille promolevyjä Hiljaisten julkaisuista. Martti ihastui ennen kaikkea Nightingalesin ja järjesti näille kiertueen Saksaan. Aloin sitten puhua Martille, että miten olisi Nightingalesin levyjen lisensointi Saksaan. Martti lämpeni asialle, mutta sen sijaan, että hän olisi julkaissut jonkun levyn sellaisenaan halusi hän julkaista kokoelman. No tämähän sopi minulle. Martti valitsi oman makunsa mukaisesti neljätoista kappaletta CD:lle ja Tomi Riionheimo teki siihen kannet. Diiliksi sovittiin, että sain 100 kappaletta CD:tä Suomessa myytäväksi lisenssikorvauksena.

Martti sai tietenkin levyä hyvin promottua Saksaa ja arvioita tuli runsaasti. Tässä niistä muutamia.

OX: ”Man nascht bei Punk, Beat, Garage, Mod, Zirkusmusik, mischt noch etwas von dieser seltsamen Weirdness dazu, die irgendwie typisch zu sein scheint für Bands aus diesem Land und wahrscheinlich durch ein Übermaß an Alkohol sowie einen Mangel von Sonnenlicht ausgelöst wird, und fertig ist ein eigenwilliges, abwechslungsreiches Album, das sich nicht in die genannten Genres einfügen will und wohl ein Ausdruck spinnerter Genialität ist.”

Skug: ” Sehr charmant gibt sich diese Band aus Rovaniemi, Finnland, auf ihrem dritten Album: Als wären sie einem Film von Aki Kaurismäki entsprungen, machen The Nightingales Retro-Rock (»Never Killed A Man«). Das Klavier klimpert und wenn es sich nicht gerade um die Rhythmusgitarre handelt, dann wird mit den Gitarren die entsprechende Wand einzementiert. Außer dem Kinks-Cover »Mr. Pleasent« stammen alle Songs aus der Feder des Bassisten Marko Kantola, der beweist als Songwriter ein gutes Gespür für die einfache, eingängige Melodie. Superviel Hall machen das Jonathan Richman gewidmete Lied »Jonathan« zu einer Rockhymne: »I wanna be a rich man, I wanna be a Jonathan Richman.« Beim Songwriting hat The Nightingales-Mastermind Kantola durchaus die Inspirationsquelle Richman genutzt – und wenn dabei ein so sympathisches Album wie »Cartoon Of A Band« herauskommt, kann man sich das nur öfters wünschen.”

Westzeit: “Cartoon Of A Band, das Deutschland-Debüt dieses charmanten Fünfers, eine quasi „Best-Of-Langrille dieser Band. Die Nightingales schaffen es spielerisch die besten Momente von Dr. Feelgood, T.Rex und den frühen Kinks in Gitarren-Pop und Retro-Rock zu verpacken. Und über allem dem schwebt das typische Bar-Piano, dass ihren Sound so charakteristisch nach Pubrock klingen lässt. Ihnen eilt der Ruf voraus, einer der besten finnischen Livebands zu sein. Und die Texte von Marko Kontola sind voller Skurrilitäten. Fast zu britisch um finnisch zu sein, wäre da nicht der charmante Akzent.”

Yhteistyö Martin kanssa jatkui ja julkaisimme aikanaan yhdessä Nightingalesin Sentimenta Hospital albumin. Hiljaiset Levyt julkaisi Mäkkelän vinyyli-EP. Mutta mikä tärkeintä sain Martista elinikäisen hyvän ystävän.

Vastaa