Nightingalesin kolmas täyspitkä (neljäs jos mini-albumi Nostalgia For The Reptiles lasketaan mukaan) äänitettiin Happy Road Studiolla Tampereella 28.6-2.7.1999. Happy Road -studio oli tuolloin Nekalassa teollisuusalueella, pelkkää peltihallia ja asfalttia ympärillä. Oli erittäin lämmin kesä ja studiolla ilmastoinnista ei tietoakaan, tarkkaamon puolella yksi pieni propellituuletin, soittohuoneessa ei sitäkään. Marko Kantola kommentoi studioreissua sanoin: ”Voi sanoa, ettei tullut vilu.” Studio vaikutti jo pelkällä olemuksellaan levyyn. Soittohuoneen ovensaranat narisi tosi aavemaisesti. Saundia äänitettiin That’s Not Funny Anymoren alkuun. Kreditteihin merkattiin Pirttijärven Jukalle eksoottinen soitin ”door”.
Äänittäjänä ja tuottajana toimi Tumppi Niemelä, jonka kanssa yhtye oli tehnyt kaksi edellistä levyä. Sellainen ihme sattui tämän levyn tekemisen kanssa, että studiopäiviä oli varattu kuusi, mutta bändi käytti vain viisi! Toiseen suuntaan päivien suhteen on menty useita kertoja.
Levy ei materiaaliltaan ja äänimaisemaltaan ollut ihan edellisten kaltainen. Tommi Liimatan kirjassa Manse – Markka-aika Marko Kantola kertoo levystä Tommille: ”Et ole ainut jota Radio Sensen laulusoundi vieraannutti. Mun asenne tuon levyn teossa oli se, että jos joku voisi tykätä, kyllä me jotain keksitään, ettei se enää tykkää. Muu bändi ei jakanut tätä asennetta. Pirttijärven Jukka sanoi, että biisit olisi ehkä voineet soida radiossa, jos Kantola ei olisi päättänyt, että laulun pitää tulla viemäristä ja kitarasta ei olisi leikattu pois alataajuuksia niin että lopputulos on kirskuntaa. Tuolloin 1998, 1999 uudesta musiikista katosi viimeinenkin orgaanisuus. Särö ei enää tullut kamoista vaan sitä lisättiin miksauksessa – ’pannaan pikkuisen säröä, että tämä iskelmä voidaan markkinoida rokkina’. Ja kun radiosta tuli näin järjetöntä musiikkia, ajattelin että meidän levy olisi se radio jossa on järkeä, Radio Sense. ”
Tumppi tulee Tampereelle levyn masterointiin 20.8. Masterointi tehdään Petjan pajalla, mutta masteroija on J-P Järvinen. Masterin viimeistely ja kopiointi jää ”seuraavaan päivään”. Sitten tulee taas jotain ja saan lopulta masterin itselleni vasta 29.9.
Kansia tehdään taas parinkin miehen voimin. Nightingales luotto piirtäjä Heikki Viitanen vastaa bookletin sisälle ja labeliin tulevista kuvista. Kannen ja inlay cardin mallaukset tekee puolestaan Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu Tommi Liimatta. Tommi on Rovaniemeltä kuten Nightingales ja Markon tavoin asettunut Tampereelle. Markolla ja Tommilla on keskinäinen arvostus toistensa tekemistä kohtaan ja siksi Marko valitsee Tommin tekemään kannen ja varsin upea maalaus siitä tuleekin. Kansifilmit laittoi kasaan taas kerran Japa Mattila.
Lehdistötiedotteessa levystä todetaan: ”Levy tehtiin intensiivisesti ’Back to basics’ -periaatteella. Jopa niin pitkälle, ettei huimaa laulusoundia ole tuotettu modernilla tekniikalla vaan aidolla 40-lukuisella mikrofonilla. Tietoisesti on haettu kontrasteja: kovaa – hiljaa, elektronista – akustista, hidasta – nopeaa, paljon tavaraa – vähän tavaraa. Näin on saatu aikaan koko CD:n mittainen kokonaisuus, joka elää ja hengittää ahnaasti. Biisien tekstien oudon kiehtovan kerrontaan kannattaa paneutua, sillä monikerroksisina ja vahvasti runollisina nekin antavat paljon. Värikkäästä ja stereokuvaltaan totuttua laajemmasta äänimaailmasta vastaa bändin luottotuottaja Tumppi Niemelä.”
Pertti Ojala kirjoitti levystä arvion Soundiin 12/1999: ”Nightingalesin Radio Sense tarjoaa järkevän vaihtoehdon musiikkiohjelmistojensa typerryttävällä yksipuolisuudella kilpaileville radioasemille. Radio Sensellä Nightingales on jälleen kerran oma epäsuomalainen itsensä Jorma Pirttijärven saluunapianon raivatessa skan, ragtimen ja country & westernin kautta tietään kohti peribrittiläistä music hall -traditiota.
Taiteellinen tinkimättömyys on Nightingalesin voima ja samalla bändin tietoinen keino tuomita itsensä ikuiseen marginaaliin. My Headin Motörhead-henkisenä jyräävä intro sentään liippaa meidän aikaamme, mutta Poet’s Sonin tivolimaisena kiertävä karusellisoundi tai The Fastest Lover In The Westin shuffle ovat mahdollisimman kaukana siitä mistä 90-luvun lopun rockin trendit on tehty.
Nightingales yhdistää kapakkasoundiinsa aina ensimmäiseen sputnikiin saakka ulottuvaa nostalgiaa. Mr. Pleasantin Kinks-versioinnin englantilaisuudelle vetää vertoja vain In My Brother’s Housen Mad-Blur-nessisyys. Ja jos Radio Sensen vaivattoman maanläheisessä ja epämuodikkaassa soinnissa ei ole tarpeeksi purtavaa, niin lopulliset silaukset antavat Marko Kantolan fraseeraus ja Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatan maalaama mystinen kansikuva.”
