Hiljainen Kesä -fanzinen myötä oli tutustunut useisiin muihin pienlehteilijöihin ja muutaman kanssa ystävystynytkin. Ulo-lehteä tekevän Pekka Suomäen kanssa löytyi peräti sielujen sympatiaa. Pekka oli maaläheinen ja vaatimattoman oloinen kaveri, joka teki erittäin kunnianhimoista punklehteä, ja oli tehnyt sitä jo pitkään siinä vaiheessa kun minä häneen tutustuin. Ulossa haastattelut olivat tehty huolella ja ulkoasuun Pekka kiinnitti erittäin paljon huomiota ja sen aikaisilla vaatimattomilla välineillä hän sai erittäin näyttävää jälkeä aikaiseksi. Meillä oli oikeastaan aikalailla samanlainen näkemys pienlehtien tekemiseen, vaikka Pekan linja oli paljon enemmän punk, kuin minun omani Hiljaisessa Kesässä.
Kun aloin tehdä levyjä, niin Ulo tietysti arvosteli niitä. Pekka alkoi varasin pian myös suositella minulle bändejä. Ulossa arvosteltiin myös bändien demoja, joten niitä Pekalle oli kertynyt iso pino. Näistä Pekka suositteli minulle ennen kaikkea Maaseudun Tulevaisuutta. Pekka oli sekä kirjoittanut lehteensä bändistä, että julkaissut bändiä lehden kokoelmakasetilla. Ensin sain tuon kokoelmakasetin, sitten Pekka pyysi bändiä lähettämään minulle demon. Tuosta demosta muistan hyvien biisien lisäksi sen, että kanteen kirjoitettu ”Horror, Terror, Syntax Error” lämmitti nuoren nörtin mieltä. Lopulta Pekka järjesti vielä tapaamisen Jouni Niemisen kanssa ja siitähän se lähti.
Maaseudun Tulevaisuus oli aloittanut 1980-luvun alkupuolella viisimiehisinä. Se oli jopa päästä Kuusisen ja Miettisen KuMi Beat levymerkille. Levyn julkaisu oli jo sovittu. Bändi teki studiossa 3 päivässä 10 biisiä, jotka Costello miksasi, ja sitten … KuMi Beatin taru loppui. Tämän episodin jälkeen kokoonpano muuttui trioksi, linja skarppaantui punkimmaksi ja sointi roheammaksi – oli syntynyt se oikea Maaseudun Tulevaisuus: Juissi Vainiola (laulu, kitara), Jouni Nieminen (basso), Jaakko Uusisalo (rummut). Bändi alkoi niittää mainetta tiukkana live-bändinä. Maineelle oli varmaankin eduksi, että rumpali Jaakko soitti rumpuja seisten hiukan omintaisesti rakennetun rumpusetin takana heiluen kuin se kuuluisa hullu heinämies. Kaikki keikat otettiin mitä saatiin ja näin bändi päättyi soittamaan myös Kaustisten folk-festivaaleille akustisesti. Järjestävä taho ei ollut aivan varauksettoman innostunut bändin esiintymiseen, vaan yhtyeeltä katkaistiin sähköt kesken keikan, mikä sentään on aika hienosti tehty kun kyseessä on akustinen keikka.
Olisin ollut valmis julkaisemaan sen saamani demon EP:nä, mutta bändi toppuutteli ja sanoi tekevänsä paremman. Melko pian postissa tuli sitten valmis viiden biisin kelanauha. Kappaleet olivat: Teema, Verenkuva, Kotlannin Nummilla, Metsästäjä ja Kooma. Sitä missä nauha on äänitetty, en tiedä. Kansiin kirjoitettiin vain, että äänitys Riku Moilanen. Kansiin käytettiin Alivaltiosihteeri singlestä opittua tekniikkaa. Jostain vanhasta lehdestä leikattiin sopiva kuva leikkuupuimureista ja Letraset siirtokirjaimilla viimeisteltiin etukansi. Takakanteen tuli kuva ja sen tekstit tulostetiin työpaikkani silloin tolkuttoman kalliilla tulostimella A4 arkille, josta tekstit liimattiin sopiviin kohtiin kantta. Aivan linjassahan ne eivät ole. Mukaan levyyn tuli myös sanoitusliite. Etikettiin tehtiin kosmeettinen korjaus; Hiljaiset Levyt osuuden alle lisättiin rasteri.
Tämä levy tehtiin Finnvoxissa ja jostain syystä matriisikaiverrukset jäivät pois vaikka sellaiset oli tähänkin ajateltu. Levy on ensimmäinen ja ainoa värivinyylillä tehty levy Hiljaisten alkuaikoina. Itse asiassa levyä julkaistiin uusintapainoksineen neljällä eri värillä: vihreä, sininen, punainen ja musta. Värilevyjä olisi haluttu tehdä jatkossa lisääkin, mutta Riihimäen Äänitetuotanto jonne siirryttiin halvempien hintojen takia, ei niitä tehnyt ja pian tämän levyn painamisen jälkeen myös Finnvox lopetti värivinyylien tekemisen.
Ensipainos ilmestyi vihreällä vinyylillä ja uusintapainokset, otettiin vuoden sisällä, väri kerrallaan. Muistelisin, että musta olisi ollut painoksista viimeisin ja tämä meni lähes kokonaan P-tuotannon Vote Vaskon postimyyntiin. Uusintapainokset olivat 500 tai 300 kappaletta kukin. Levy myi myös ulkomailla asti hyvin, tätä ei kuitenkaan osattu hyödyntää vielä tässä vaiheessa esimerkiksi lisenssidiileinä. Vasta vuonna 2009 ilmestyneelle erinomaiselle neljän CD:n Suomipunkkia esittelevälle kokoelmalle Punk Ja Yäk! – Suomipunk 1977-1987 tuli tältä EP:ltä Verenkuva. Levy sai erinomaiset arviot niin Suomessa kuin ulkomailla, varsinkin Maximum Rock’n’Rollin arvio hiveli aloittelevan levymogulin mieltä.
